Mukavasti Muurikkalassa
Muurikkala on maaseutukylä Miehikkälän itälaidalla. Kylän läpi kulkee Vaalimaan ja Lappeenrannan välinen tie eikä kaukana ole moottoritienä valtatie 7 Vaalimaalla.
Valtakunnanrajalla on ollut vilkasta rakennustöiden vuoksi. Esimerkiksi Laisniemessä, joka on osa Muurikkalaa, saa aitaan jopa näköyhteyden. Muuten meno on Muurikkalassa hiljentynyt verrattuna entisiin aikoihin. Kylän asukasluku on noin 300. Maa- ja Metsätaloutta harjoitetaan edelleen, mutta viljelijöiden määrä on vähentynyt ja lehmät ovat hävinneet kyläkuvasta.
Rakennemuutos on vienyt Muurikkalasta palveluja. Seurojentalo sen sijaan seisoo yhä vakaana mäellään, keskellä kylää. Rakennuksen omistaa paikallinen VPK. Seurojen talo tarjoaa tiloja kokoontumiseen sekä harrastamiseen. Talvikaudella seurojentalolle pääsee mm. tanssimaan elävän musiikin tahdissa Talonmäen tanssien merkeissä sekä hiihtämään viereisellä valaistulla ladulla. Syksyisin kertyy seurojentalolle väkeä hirvipeijaisiin, jotka liittyvät Muurikkalan metsästysyhdistyksen toimintaan.
Muurikkalasta löytyy myös sotahistoriaa. Jatkosodan alussa, kesällä 1941, rajan pinnassa oli taisteluita joista on jälkiä maastossa edelleen. Alueelta löytykin siksi sotahistoriaan liittyvää muistomerkkiä.
Muurikkalasta löytyy Miehikkälän kunnan vuokra-asuntoja joita voi tiedustella kunnan asuntotoimesta. Vaikituisten asukkaiden lisäksi Muurikkalassa viihtyy iso joukko kesäasukkaita. Esimerkiksi Pitkänjärven, Suurenjärven, Kavalanjärven ja Urpalanjoenrannat tarjoavat mökkiläisille mukavat puitteet vapaa-ajan viettoon.
Muurikkala on innoittanut myös lauluntekijöitä muistelemaan kotiseutuaan.
